Kotipesä
Akaokami ja perheAkaokami on altterini, eli minua kuvastava sarjakuvahahmo. Vastaavasti olen luonut miehelleni, koiralleni ja kissalleni altterit, jotta voisin piirtää sarjakuvia tästä kaikenkarvaisesta pesueesta. Koko touhu on jäänyt päälle vähän sellaisena harrastuksen tapaisena. Akka on temperamenttinen kettumainen susinaaras. Akan varsinainen nimi on Akaokami, mutta jotenkin siitä on vääntynyt tuo Akka. Akalla on myös synkkä salaisuus... Akan tuntomerkkejä ovat punainen väritys, valkeat tassut, kuono ja hännänkärki. Silmät ovat oranssit ja niitä ympäröi tummanharmaa rosoinen maski. Oikean silmän yli kulkee kaksi arpea. Ukko on kummallinen tummanvihreä susi, myöskin omalaatuinen ihana persoonansa, joskin luulee itse olevansa ihan normaali tyyppi. Ukko on siis Akan puoliso ja ilman häntä koko sakki luultavasti kuolisi nälkään, koska Akka on surkea ruuanlaittaja.. Ukon tuntomerkkejä ovat tummansiniset korvat ja taivaansiniset silmät. Dingo on Akan ja Ukon esikoispoikanen, ruskea touhukas viipottaja, jolla on myös hyvin temperamenttinen luonne, joskaan hän ei ole aivan niin itsepäinen kuin äitinsä osaa pahimmillaan olla. Dingo on hieman tärkeilevä ja todella keskittynyt paimentamaan ja suojelemaan pikkuveljeään. Vladimir on perheen kuopus. Mustaturkkinen hömelö pikku poikanen, jolla on välistä hyvin konstikas ja oikutteleva luonne. Vladimirin elämäntehtävä on aiheuttaa päänvaivaa vanhemmilleen ja isoveljelleen. Vladimirilla on kellanvihreät silmät, alavatsassa valkoinen kolmio ja valoa vasten turkki kiiltää hitusen rusertavana. Punatauti on Akaokamin uinuva paha puoli, lonkerohirviösusi, jollaiseksi Akka muuttuu täydenkuun aikaan ja lähtee pimeille kujille ahdistelemaan pahaa-aavistamattomia setämihiä, ellei häntä muisteta lukita ajoissa kellariin... Punatauti on muuten samannäköinen kuin Akka, mutta jonkun verran kookkaampi ja sillä on pupillittomat kellanvihreinä hohtavat silmät ja sen selästä versoo lonkeroita. Pahemmassa muodossaan Punatauti on tummanharmaa ja sen silmienympärysmaski ja tassut ovat tummanpunaiset. Myös kokoa on tällöin lisää. Vaikka Akka on naaras, on Punatauti sukupuoleltaan kaksineuvoinen, hienommin sanottuna hermafrodiitti. Meikämörkö netin syövereissäOlen hörhöillyt netin Hopeanuoli- ja koirataidepiireissä suurinpiirtein vuodesta 2001 lähtien, etupäässä Äffä-nimimerkillä, jota käytän edelleen monessa paikkaa. Joskus vuonna nakki minulla oli Expagessa Äffän Blankesivut, joiden nykyinen seuraaja on Hopeiset Sivut. (HopSin Nettihurtta-osiossa olen jaaritellut itsestäni pitkät pätkät, jos jotakuta kiinnostaa lukea.) Syksyllä 2009 päätin vaihtaa nimimerkkiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lopputuloksena on, että olen nykyään eri foorumeilla vähän mitäkin: Äffä, Äffä-ôkami, Akka, Pohjanakka, Punatauti, Rotwolfin, Noidannuoli... Alterini sain sentään uusittua siinä rytäkässä, vanhassa oli vähän turhan paljon Hopeanuoli-vaikutteita:
Alterini hahmokehitys lähti tottakai liikkeelle Äffä-koirasudesta, tummanharmaasta sinisilmäisestä kookkaasta naaraasta. Äffä-hahmon kehitin alunperin kuvaamaan Hopeanuoli-sarjasta tekemäni läppähenkisen Pinkkinuoli-sarjan piirtäjätärtä ja koska suurin osa sarjan hahmoista oli Hopeanuolen erivärisiä ulottuvuusvastikkeita (tarkoittaen käytännössä sitä, että kaikilla oli samanlaiset kuviot), nuo Takahashin luomuksen otsapallukat ynnä muu Hopeanuolen kuviointi tuntui luonnolliselta laittaa myös Äffälle. Ajan kanssa olen miettinyt useaan otteeseen omaperäisemmän alterin kehittämistä, mutta ne ovat aina jääneet paperiasteelle tuntumatta omilta ennen Akaokamin syntyä. Akaokamissa ja Äffässä on varmasti paljon samaa luonnetta, mutta ihan samana ovat säilyneet oikean silmän päällä olevat viiltoarvet, sekä hainkitaisku. Huomionarvoista on myös, että Äffän Pinkkinuoli-sarjakuvan epäulottuvuusvastikkeella on oranssit silmät - ne olen halunnut aina varsinaiselle alterilleni pistää ja siirtyminen Akaokamiin tuntui luontevalta kohdalta myös silmien värin muuttamiseen. Äffä toimii edelleen hahmonani niissä projekteissa, joihin se sopii - esimerkiksi Hopeanuoli-fanitarinoissa. Akaokami sen sijaan on itsenäinen hahmonsa, jota varmaan kehittelen jatkossa eteenpäin. |